SYYSPATIKOINTI  KAAKKOIS-KREETALLA

Tänä vuonna järjestämme myöhäissyksyn samoiluviikon ja tällä kertaa Kreetan kaakkois- ja itäosissa, siellä missä syystuulet ovat lauhempia ja merivesi vielä lämpimämpää kuin muualla saarella. Asumme viikon aikana pienessä Mirtosin kylässä etelärannikolla sekä Eloundan kalastajakylässä, lähellä Agios Nikolaosta ja vastapäätä kuuluisaa Spinalongan saarta. 
Samoiluretkemme ovat kevyitä, kuljemme usein meren läheisyydessä. Vierailemme muutamalla arkeologisella kaivausalueella (mm minolaisaikaisilla kaivauksilla Gourniassa sekä Mirtosin kylän liepeillä), puhumme muutoinkin minolaisesta aikakaudesta, kuljemmehan juuri minolaisten jalanjäljissä, heidän aikoinaan raivaamilla poluilla! Poikkeamme myös pinjametsäisille rinteille ja pienten kylien raiteille. Osallistumme ruoanvalmistuskurssille Mirtosin Katerina-tavernan keittiömestarin Giannis Zervakisin johdolla ja perehdymme terveelliseen kreetalaiseen ruokaan.
Lähde mukaan nauttimaan Kreetan toisesta keväästä, kuten tätä aikaa saarella kutsutaan: ensimmäiset syyssateet ovat huuhtoneet pois kesän kuivuuden ja luonto alkaa herätä viheriöimään.

 

  • Syyspatikointi kaakkoisella Kreetalla

  • Syyspatikointi kaakkoisella Kreetalla

  • Syyspatikointi kaakkoisella Kreetalla

  • Syyspatikointi kaakkoisella Kreetalla

  • Syyspatikointi kaakkoisella Kreetalla

  • Syyspatikointi kaakkoisella Kreetalla

  • Syyspatikointi kaakkoisella Kreetalla

  • Syyspatikointi kaakkoisella Kreetalla

  • Syyspatikointi kaakkoisella Kreetalla

  • Syyspatikointi kaakkoisella Kreetalla

  • Syyspatikointi kaakkoisella Kreetalla

  • Syyspatikointi kaakkoisella Kreetalla

  • Syyspatikointi kaakkoisella Kreetalla

  • Syyspatikointi kaakkoisella Kreetalla

  • Syyspatikointi kaakkoisella Kreetalla

  • Syyspatikointi kaakkoisella Kreetalla

  • Syyspatikointi kaakkoisella Kreetalla

  • Syyspatikointi kaakkoisella Kreetalla

  • Syyspatikointi kaakkoisella Kreetalla

  • Syyspatikointi kaakkoisella Kreetalla

  • Syyspatikointi kaakkoisella Kreetalla

  • Syyspatikointi kaakkoisella Kreetalla

Päiväohjelma

Päivä 1. Tulopäivä

Kuljetus lentokentältä Mirtosin kylään, tervetulokokoontuminen ja tervetuloillallinen.

Päivä 2. Samoilua Sykologos kylän maisemissa.

Aloitamme päivän lyhyellä ajomatkalla Sykologos-kylää ympäröiville rinteille. Samoilemme vanhoilla hiekkateillä, eteemme aukeaa näkymä syvään laaksoon, jossa uinuu lähes autioitunut Kalamin kylä. Poikkeamme kylän kapoisille kaduille ja kurkistelemme unohduksenharmaisiin taloihin. Voimme aistia menneen aikakauden, katsella, miten Kreetan syrjäkylillä elettiin vielä 50-luvulla. Samoilun jälkeen ajamme lyhyen matkan Sidonian rannoille kevyelle lounaalle. Ne jotka haluavat voivat jatkaa samoilua joko Tertsan rantaan tai aina hotellille asti.

Päivä 3. Minolaiset polut.

Päivän teemana ovat minolaiset polut Mirtoksen ja Mithin kylien ympäristössä. Kiipeämme ensin pienelle kukkulalle, jolla on sijainnut minolainen asutus jo Kreetan varhaisella pronssiajalla eli yli 2000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Kukkulan laelta eteemme avautuu laaja näköala yli koko Mirtosin alueen. 
Seuraavaksi ajamme Sarakinan rotkon suulle. Pistäydymme katsomaan rotkon mahtavia seinämiä, jotka nousevat pystysuorina kohti taivasta. Matkamme jatkuu vuoristotasangolle Mithin kylän yläpuolelle. Teemme rauhallisen kävelyretken kevätkukkien keskellä. Halukkaat voivat jatkaa patikointia pitkin ikiaikaista minolaista polkua aina Mithin kylään asti, missä kokoonnumme yhteiselle lounaalle.

 

Päivä 4. Vierailu Gournian kaivausalueella ja ruoanvalmistuskurssi.

Aamupäivällä ajamme minolaisen kaupungin raunioille Gourniaan. Tämä pieni kaupunki kaivettiin esiin 1900-luvun alussa, ja monet sieltä löydetyt arkipäivän esineet ovat valottaneet kreetalaista pronssikautista elämää. Iltapäivällä kokoonnumme Katerina-tavernaan ruoanvalmistuskurssille tavernan isäntä Giannis Zervakis opettajanamme. Kurssi päätetään pitkään lounaaseen kreetalaiseen tapaan, tarjolla valmistamamme eri ruokalajit.

 

Päivä 5. Eloundaan Kalamafkan kautta.

Tänään muutamme Eloundan pieneen kalastajakylään, josta muutama kymmenen vuotta sitten kasvoi yksi suosituimmista lomakohteista Kreetalla. Näin sesongin lopulla kylä on kuitenkin rauhallinen ja hiljainen. 
Matkalla Eloundaan pysähdymme samoilemaan Kalamafkan kylän liepeille. Kuljemme pitkin kiemurtavia hiekkateitä, joilta avautuvat upeat maisemat kaikkiin ilmansuuntiin. Kalamafkaa kutsutaan joskus Kreetan Meteoraksi johtuen alueen eriskummallisista kalliomuodostelmista. Kukkuloiden väliin jää hedelmällinen laakso, siellä kylän asukkaat viljelevät ja hoitavat lampaitaan ja vuohiaan ympäri vuoden. Viinitarhoissa sato on nyt korjattu talteen, oliivinpoiminta on alkamassa. Leppoisan samoilun päätteeksi lounastamme aitokreetalaisessa kylätavernassa.

 

Päivä 6. Kroustasin luonnonpuisto.

Nyt ajamme ylös Kroustasin metsiköihin. Matkalla pysähdymme Kritsan kylän ulkopuolella ja poikkeamme yhdessä Kreetan tärkeimmistä kirkoista nimeltään Panagia Kera. Kirkko on rakennettu varhaisella keskiajalla ja se on tunnettu upeista hyvinsäilyneistä freskoistaan. 
Kroustasin kylän ulkopuolelle on kylän kotiseutuyhdistys avannut luonnonpuistoalueen, johon on raivattu patikkapolkuja suojaisiin mäntymetsiin. Kuljemme kukkuloilla, joilta aukeaa näköala kauas Mirabello-lahdelle. Samoilun päätteeksi lounastamme Kroustasin kylän tavernassa.


Päivä 7. Kolokitha-saari.

Tänään kävelemme hotellilta pienelle Kolokitha-saarelle, joka sijaitsee vastapäätä Eloundan kylää. Ohitamme matkalla vanhoja suola-altaita, joita vielä 1970-luvulla käytettiin merisuolan keräämiseen. Nyttemmin niillä viihtyvät monet muuttolinnut matkoillaan. 
Päivän samoilu vie meidät matalan saaren ympäri, matkalla meren ulappa aukeaa eteemme rannattomana. Tänään kannamme mukanamme piknik-lounaan, jonka nautimme samoilun aikana. 
Jos haluat, voit myös pitää vapaapäivän ja tutustua läheiseen Agios Nikolaoksen viehättävään kaupunkiin tai vierailla Spinalongan saarella. 
Iltapäivällä ajamme Rethimnonin kaupunkiin ja majoitumme Achillion Palace –hotelliin matkan viimeiseksi yöksi. Illalla kokoonnumme jäähyväisillalliselle Rethimnonin vanhaan kaupunkiin.

Päivä 8. Kotimatkapäivä

Aamiaisen jälkeen ryhmän osallistujat kuljetetaan lentokentälle kotimatkalennoille. On tullut aika heittää hyvästit Kreetalle – tällä kertaa!